2010- ja 2020-luvuilla Suomi ja Kanada ovat kohdanneet kymmenen kertaa. Suomi on voittanut otteluista kuusi ja Kanada neljä. Tuoreimmat merkinnät otteluluettelossa ovat viime vuoden kisoista. Alkulohkovaiheen päätöskierroksella Suomi voitti Kanadan voittomaalikilpailuun venyneessä ottelussa 3–2.

2010- ja 2020-luvuilla Suomi ja Kanada ovat kohdanneet kymmenen kertaa. Suomi on voittanut otteluista kuusi ja Kanada neljä. Tuoreimmat merkinnät otteluluettelossa ovat viime vuoden kisoista. Alkulohkovaiheen päätöskierroksella Suomi voitti Kanadan voittomaalikilpailuun venyneessä ottelussa 3–2.

Montako kertaa Suomi on voittanut salibandyn maailmanmestaruuden?

Suomen salibandymaajoukkue on Suomen Salibandyliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä otteluissa. Suomi on voittanut lajissa miesten maailmanmestaruuden vuosina 2008, 2010, 2016 ja 2018.

Montako kertaa Suomi on voittanut Euroviisut?

Suomi on osallistunut Euroopan Yleisradioliiton (EBU) Eurovision laulukilpailuun vuosina 1961–2021 yhteensä 54 kertaa. Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun kerran, vuonna 2006, jolloin Suomea edusti Lordi kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Samalla Lordi rikkoi aiemman piste-ennätyksen.

Milloin Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Euroviisuihin?

Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Luganossa keväällä 1956. Suomi osallistui euroviisuihin ensi kertaa viisi vuotta myöhemmin, jolloin ensimmäinen edustajamme oli Laila Kinnunen Valoa ikkunassa -kappaleellaan. Vuonna 2006 Suomen Lordi-yhtye voitti viisut kaikkien aikojen piste-ennätyksellä.

Montako kertaa Suomi on voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden?

Suomi voitti finaalissa Ruotsin 6–1. 2019: Suomen kolmas maailmanmestaruus. Suomi voitti MM-finaalissa Kanadan 3-1. 2022: Suomen neljäs maailmanmestaruus.

Montako kertaa hamsteri syö päivässä?

Täysravinnon lisäksi hamstereille tulisi tarjota iästä ja yleiskunnosta riippuen tuoreruokaa 1-7 kertaa viikossa. Tiineille ja imettäville naaraille poikasineen tuoreruokaa annetaan runsaasti, aikuiset hamsterit sen sijaan pärjäävät parilla tuoreruoka-annoksella viikossa.

Montako kertaa Suomi on voittanut Ruotsin jääkiekossa?

Kautta aikojen: MM-kisojen SuomiRuotsi on viime vuosina ollut harvinaista herkkua – Takavuosina pelattiin paljon tasapelejä Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet miesten MM-kisoissa 66 kertaa. Suomi on voittanut kohtaamisista 16 ja Ruotsi 38. Tasapeliin on päädytty 12 kertaa.

Milloin Suomi osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin?

Suomi osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1908 Lontoossa ja sen jälkeen 1912 Tukholmassa, vaikka Suomen valtiotakaan ei tuolloin vielä ollut olemassa.

Montako kertaa Suomi on toiminut EU:n puheenjohtajamaana?

Suomi on toiminut EU:n neuvoston puheenjohtajamaana heinä-joulukuussa 1999, heinä-joulukuussa 2006 ja heinä-joulukuussa 2019.

Avainsanat: